“Ekkoja, erityisiä mielenkiinnonkohteita? Minullako? Ei minulla sellaisia ole, ihan tavallisia vain”, vastasin lääkärille hänen kartoittaessaan autismikirjon piirteitä minussa.
Taannoin Kalevalan päivän aikoihin osuin työpaikan kahvihuoneeseen ja ehdin kuulla pienen pätkän työtovereiden keskustelusta.
-Kalevalan päivä! Mä en kestä, ketä kiinnostaa? Eikö sen voi vain ohittaa?
Olin välittömästi valpastunut ja virtaa täynnä.
-Kalevalan päivä! Vau! Minä rakastan Kalevalaa. Sen ihana kahdeksantahtinen poljento, sanoilla leikkiminen ja vokaalien sommittelu sointuviksi ketjuiksi Minusta se on niin hienoa. Voin upota moneksi tunniksi hiomaan riimejä!
Kun viimein pysähdyin vetämään henkeä ja nostin katseeni työkavereihin, tajusin sen käsin kosketeltavan hiljaisuuden, joka spontaanin innostukseni myötä oli laskeutunut keskuuteemme. Samalla hetkellä tajusin, että vaikka minusta riimien tuottaminen onkin minulle riemukasta ja mukaansa tempaavaa ajankulua ja aivojumppaa, iltojen ilo vailla vertaa, ei naapurin “pirkko” välttämättä olekaan yhtä haltioitunut. Saattaa siis olla, että minulta sittenkin löytyy joitakin ekkoja.
Mitä itse Kalevalaan tulee, en oikeastaan tunne Kalevalan tarinoita sen paremmin kuin muutkaan hiukkasen enemmän perehtyneet Kalevalan lukijat. Minä rakastan runolaulujen rakentamista ja kirjoittamista, rytmiä, en Lönnrotin runokokoelmaa niinkään.
Lähestyvän Kalevalan päivän inspiroimana olen kirjoittanut mm. tämän tarinan.
Musta lähde
Oli ollut onni osana
Lykky laukussa lymynnyt
Kulkiessa komeen pojan
Emon eessä eläessä
Isäin maita astellessa
Komistukseksi kohonnut
Varsi vainen varttunutkin
Oli potran poikahaisen.
Tuli tyttönen kylähän
Kotikulmille kulkemahan
Kaunis kutri kultahohde
Silmät sinen säihkyväiset.
Sai ne pojan pauloihinsa
Sydämen sai syrjällensä
Mutkalle miehen mielen,
Palon polttavan povelle.
Vaan ei suonut sulojansa
Neito norja nauravainen
Salskeen pojan saatavaksi.
Taloon isoon naitavaksi.
Piikoin töitä teettämähän
Vaurautta vahtimahan
Emännäksi ei halunnut
Tyttö tuulen tyttäristä.
Ol’ mieli neitosen keveä,
Huolet huomiseen hukattu.
Tahtoi laulaa liukutella
Tanssijalkaa jolkotella
Tuulen pyörteessä pyöriä.
Ilosta sammutti janonsa
Vatsansa nausrusta täytti
Nukkui kukkien kupeessa.
"Maailma on mua varten
Matkaan mannerten ylitse
Ilman jalan koskematta
Matkataakkaa kantamatta
Näen joet, näen vuoret
Näen ihmeet itäiset
Aamut auringon maassa
Tuntemattoman taivaan tähdet."
Synkäks’ kävi kollin kuono
Suun suppuseks’ sulki
Kulki kulmat kurtussansa
Kourat nyrkiksi nipisti.
Ei ole tuulesta turvaksi
Jatkajaksi suuren suvun.
Turha on tuuleen huutaa
Sielua lentävää lempiä.
Tarttui kollin koura kiveen
Kiukku murikan kiritti
Lensi kivi mäen taakse
Maille maahisten majojen.
Syntyi uopa uusi iso
Syvä sydämen muotoinen
Muistona polvien mennein
Lemmensä kivusta kiivaan.
Siellä korven kolohossa
Kainalossa kallioisen
Kaukana asunsijoilta
Korpikuusen kätkösissä
Valittaen vääryyttänsä
Kiukkuansa kihisten
Pulppuaa se sysimusta
Lähde ikiaikahinen.