Olipa kerran (joskus hyvin kauan sitten)
muuan iloinen, hiljainen lapsi. Ympärillä paljon tuoksuja, paljon ääniä, paljon ihmisiä, paljon kysymyksiä. Väärinymmärryksiä. Häpeää. Sisäistä tietoa, jota ei osaa jakaa. Paljon sanottavaa. Puhumattomuutta, jonka muut tulkitsivat ujoudeksi. Pelkoa tuntemattomia paikkoja, ihmisiä, tilanteita, uusia kokemuksia, uusia askeleita kohtaan.
Pisteleviä vaatteita, makujen inhottavaa kaaosta, yksinäisyyden lempeää rauhaa, mielikuvitusystäviä, satumaailman hohtoa, kiusallisia synttärijuhlia, ulkopuolisuuden tunteita, etsimisen ja löytämisen onnea, tarinoita, tutkimuksia, oppimisen iloa, oivalluksia ja keksintöjä.
Lapsi oli onnellinen lapsi. Omalta perheeltä hän sai tukea ja turvaa, iloa osaamisesta, hyväksyntää. Lapsesta oltiin ylpeitä ja se kerrottiin lapsen kuullen myös perheen ulkopuolisille. Haasteita riitti, mutta ne eivät koskaan nousseet lapsen taitojen yläpuolelle. Haasteet eivät ikinä määritelleet lapsen persoonaa.
Sitten tuli koulu ja toinen ja kolmas. Oma koti, koti-ikävä, työ, oma perhe. Perhe, joka avasi silmät. Ja lopulta sydämen. Perhe, joka herätti oikeudenmukaisuudesta kumpuavan taistelutahdon. Tietoisuuteen oli iskeytynyt erilaisuus, ulkopuolisuus, ymmärryksen puute ja ymmärtämisen vaikeus, esteet sopeutua joukkoon, taistelu omasta paikasta, oman maailman kyseenalaistaminen, toisten jalkoihin jääminen, rähmälleen kaatuminen - yhteiskunta, joka oli rakennettu ja rakentunut muiden tarpeille.
Siitä syntyi Tuulantuulia.
Yhdenvertaisuus, monimuotoisuus, merkityksellisyys, vastuullisuus ja ilo
Tuulantuulia on pieni, mutta merkittävä osa tässä valtavan hienossa maailmankaikkeudessa. Ja teen voitavani, että jokaisella olisi tuo sama tunne, kulki hän sitten kengillä tai paljain jaloin, tassuilla tai siivillä, uiden tai ryömien, tai virratkoon hän maan syvyyksissä tai leijailkoon taivaan ilmavirroissa. Olemme kaikki samanarvoisia.
Persoonana voimme olla mitä vain, vahvuuksillamme ja luovuudellamme teemme siitä voimavaramme. Elämän makuinen huominen kuuluu meille kaikille.
Tälle tarinalle ei kuulu lopetus “Sen pituinen se”, sillä tämä tarina jatkuu. Tuulantuulian kaltaisia tarvitaan aina ja kaikkialla. Elämä kulkee eteenpäin vaiheikkaana ja värikylläisenä jaellen vuoroin pettymyksiä, vuoroin onnistumisia kuten elämän tuleekin kulkea.